Tervetuloa Lehtiniemen kalastuskunnan etusivulle!

 

Pasi Revonmäen tyylikkäät ilmakuvat kalastuskunnan kalavesistä:

Tässä lähes kaikki vesialueet, katso VIDEO

Lämmin +23° elokuun lopun päivä 20.8.2020 VIDEO

Kalastuskunnan laavu Haapanankannassa, katso VIDEO

Pilkkivesiäkin piisaa, katso VIDEO

---------------------------------------------------------------------------

kuivassalmi.JPG

 Veneluiska rakennetaan tälle tontille. Kalastuskunta raivaa puuston keväällä ennen töiden aloittamista.

Kuivassalmeen suunnitellaan veneluiskaa

 

Lehtiniemen kalastuskunta ja Lapin ELY-keskus ovat sopineet Kuivassalmessa valtiolle kuuluvan kiinteistön hyödyntämisestä veneiden laskupaikkana. Sopimuksen mukaan kalastuskunta saa rakennuttaa tontille veneluiskan ja raivata parkkipaikan muutamalle autolle ja trailerille. Alueen koko on noin 2000 neliömetriä ja se sijaitsee Rutalahden puolella.

Kalastuskunta neuvottelee talven aikana vielä Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa Morottajantieltä kiinteistölle tulevan liittymän leventämisestä.

Kalastuskunnan yhteistyökumppanina hankkeessa on Suolijärven säännöstelystä vastaava PVO Vesivoima Oy, joka rahoittaa tarvittavat konetyöt, veneluiskan ja parkkipaikan rakentamisen sekä mahdollisen liittymän leventämisen.

Lehtiniemen kalastuskunta vastaa alueen hoidosta ja ylläpidosta. Osakaskunnan vastuulla on myös alueen puuston harventaminen ja liikenteen näkemäalueiden turvaaminen.

Veneluiskan ja parkkipaikan rakentaminen tapahtuu ensi keväänä kun vesi on matalalla.

Paikalla on aikoinaan sijainnut lossitupa ja useita muita rakennuksia. Lossinvartijan asuntona ollut komea hirsinen päärakennus purettiin ja siirrettiin muualle pian sen jälkeen, kun nykyinen silta valmistui vuonna 1958. Iso varastorakennus ja sauna huutokaupattiin ja purettiin 1970-luvulla.

Ennen siltaa paikalla oli ns kapulalossi jota käytettiin käsivoimin. Kapulalossi sijaitsi aivan uuden sillan vieressä sen Ahmaselän puoleisella sivulla. Perimätieto kertoo, että matalan veden aikana lossi tarttui pohjastaan kiinni hiekkaan Varrassaaren päässä, jos kyydissä oli vaikkapa raskaampi kuorma-auto. Lossimies joutui silloin kahlaamaan veteen ja lapioimaan lossin irti hiekasta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

istutus2020.jpg

Kalankasvattaja Olavi Männikkö (vas) esittelee pohjasiikoja Koivuselän rannassa. Tuotantojohtaja Mika Pylväs Voimalohi Oy:stä vastaa istutuksista.

 

Uusi siikasukupolvi ui Ylä-Suolijärvessä

 

Syksyn siikaistutukset on tehty. Suolijärven säännöstelykorvauksina tulevat velvoitekalat olivat pohjasiikoja ja kasvatuslammikoiden vuokrina tulevat kalat planktonsiikoja.

Velvoitekalat istutettiin Koivuselälle, Ahmaselälle, Liittoselälle ja Autioselälle. Vuokrakalat menivät Särkilampeen, Papinlampeen, Alajärveen ja Rutajärveen.

Yksikesäiset pohjasiiat olivat tänä vuonna yli 11 senttisiä ja 10 grammaisia. Planktonsiiat puolestaan pienempiä 6-7 grammaisia.

Pohjasiikoja istutettiin yli 28 000 kappaletta ja planktonsiikoja 2000 kappaletta.

 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

hauki4.jpg

”On epäkohteliasta kysellä toisten painoa, mutta pituuteni voin kertoa, se on 102 senttiä”.

 

Muista - kalakisa on käynnissä


Lehtiniemen kalastuskunnan perinteinen kalakisa on menossa. Kisa jatkuu vuoden 2021 vuosikokoukseen saakka.

Kilpailussa on kolme sarjaa: lohi, siika ja hauki. Lisäksi neljäs palkinto jaetaan kaikkien osallistujien kesken.

Paino ratkaisee. Kisaan voi osallistua virallisella punnitustodistuksella. Lisäksi voi kertoa mistä, milloin ja millä välineillä kala on saatu saaliiksi. Kaikki kalastukseen liittyvät tarinat ovat kiinnostavia.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

kirre1.jpeg

Ellen Ranta-Ylitalo ja kovan työn jälkeen saalistettu kirjolohi. Pikkuveli Aaron mittailee vierestä punalihaista. Kuva: Urpo Ranta-Ylitalo.

 

Kirre vei virvelin kädestä

 

Koivuselällä elettiin elokuun lopulla jännittäviä hetkiä. Suorastaan draamaa.

Urpo Ranta-Ylitalo oli lastenlastensa Ellenin (8) ja Aaron (4) kanssa kalassa. Molemmilla oli virvelit ja ukki itse airoissa. Tarkoitus oli pyytää ahventa, mutta syönti oli huono, ja lapsia alkoi jo vähän pitkästyttää koko touhu.

- Virveli roikkui välillä aika rennosti kädessä ja taisi olla jo huolettomasti polvien päälläkin. Sanoin pari kertaa Ellenille, että pidähän kiinni tiukemmin, jos sattuu isompi kala nappaamaan, Urpo kertoo.

Kalastus jatkui aikansa ja väsy lisääntyi. Mentiin jo syvänteen kohdalla ja veneen alla oli 12 metriä vettä. Ukki muistutti otteen tiukentamisesta taas uudelleen. Ellen vakuutti, että hän ehtii kyllä toimimaan, jos kala nappaa.

- Juuri kun pääsin sanomasta, kala tarttui ja koko virveli lensi järveen. Ei ehtinyt tyttö enkä minäkään tekemään mitään. Sinne meni, eikä kiinni saatu.

Siinä vaiheessa ei ollut tietoa mikä otus kalavehkeet vei mennessään. Urpo vaihtoi toiseen virveliin raskaan lusikan ja alkoi heitellä.

- Yritin sillä tavalla osua siimaan, mutta ei kuulunut mitään.

Sitten lapset huusivat, että pinnassa näkyy kalan väryä. Ja totta tosiaan, noin viiden minuutin kuluttua kalaan saatiin näköyhteys.

- Yritin sitä haavilla kaksi kertaa, mutta kala ui välillä veneen alle, sukelsi piiloon ja virveli meni perässä.

Lopulta kalasta tehtiin uusi havainto kauempana, noin 50 metrin päässä veneestä.

- Näin, että kala oli pinnalla maha ylöspäin. Se oli väsynyt, kun veti virveliä perässään.

Urpo kaappasi kalan haaviin ja silloin huomattiin, että Ellen oli saanut kirjolohen.

- Rannalta oli jo kiikaroitu, että meillä on siellä jokin tilanne päällä. Epäiltiin, että lakki olisi kalastajalta lentänyt järveen ja sitä naarataan. Mutta meillä oli vähän paremmat tuomiset järveltä, ylpeä ukki kertaa tapahtumia.

Kirjolohi otti syvälle keskikokoiseen mustaan lippaan, jossa oli keltaiset pilkut. Painoa oli 1,2 kiloa ja se kertoo, että kirjolohi oli tämän kesän istukas.

Kirjolohi savustettiin ja maistui kuulemma erittäin hyvältä. Turha edes mainita, mutta saalis nosti kalastusinnostusta nuorison keskuudessa merkittävästi.

 

kirre3.jpeg

Punnituspaikalla kirre paljastui kesän 2020 istukkaaksi. Kuva: Camilla Ranta-Ylitalo.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


 raunoposio

Kirjolohi pani hanttiin ja sai pahat arvet. Kuva: Rauno Posio.

 

Hauki ja kirjolohi painivat Ahmaselällä

Kalastaja ei koskaan tiedä mitä pyyntireissulla eteen tulee. Veli ja Rauno Posio saivat todistaa heinäkuun lopulla hauen ja kirjolohen kamppailua lähietäisyydeltä Ahmaselällä.

- Oltiin laskemassa verkkoja, kun näimme veneestä noin kahdeksan metrin päässä pintavedessä yli metrin mittaisen hauen. Sen selkäeväkin oli noin 35 senttiä. Suussa sillä oli poikittain kirjolohi, jota se puijuutti kovasti, Rauno Posio kertoo.

Miehille tuli kiire. Varovasti edeten vene lipui hauen lähelle. Kun muuta lyömäasetta ei löytynyt, Rauno Posio kumautti haukea airolla.

- Iskin minkä rahkeista lähti ja osuin, mutta en päähän.

Hauki päästi irti lohesta ja ui hetken aikaa pystyasennossa suu auki.

- Sitten se polski menemään. Myös lohi katosi.

Miehet harmittelivat saaliin menetystä ja erityisesti haavin puuttumista. Mutta tarina ei päättynyt vielä siihen.

- Kun menimme kokemaan verkkoja muutaman tunnin kuluttua, lohi kellui pinnassa. Se sai sen verran siinä ottelussa siipeensä, ettei selvinnyt enää hengissä.

Posio kuvasi kirjolohen vammat rannassa ja ne olivatkin vaikuttavat.

- Puremajäljestä näkee, että hauen leukojen väli oli 12 senttiä. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei tajuttu eikä ehditty ottaa videota, Rauno Posio manailee.

Kirjolohi otettiin talteen, suolattiin ja syötiin hyvällä ruokahalulla.

Olisiko tämä kesän kalajuttu. Saa toki panna paremmaksi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

kirjolohet2020c.JPG

Kirjolohet istutettiin neljään eri kohteeseen myöhään iltapäivällä keskiviikkona 26.6.2020.

 

Hyviä ja ikäviä uutisia

 

Ensin hyvät uutiset. Lehtiniemen kalastuskunnan uusi lupajärjestelmä on otettu hyvin vastaan ja se on toiminut erinomaisesti. Tähän mennessä lupia on lunastanut jo yli 120 kalastajaa.

- Se on hieno luku ja kesä on vasta puolivälissä. Kaksi kolmasosaa luvista on ostettu kalastuskunnan nettisivujen kautta ja kolmannes on lunastettu Posion SEO -asemalta, vahvistaa kalastuskunnan puheenjohtaja Keimo Lehtiniemi.

Uusi lupamalli, jossa kalastuskunta luopui muovisista pyydysmerkeistä, on otettu tyytyväisenä vastaan. Vastaavan päätöksen teki aiemmin esimerkiksi Metsähallitus.

- Päätös yksinkertaistaa lupajärjestelmää on osoittautumassa onnistuneeksi. Kiitosta on tullut erityisesti nettimyynnin helppoudesta.

- Olen saanut myönteistä palautetta myös siitä, että lupakausi on nyt vain kalenterivuosi kerrallaan.

Kalastuskunta muistuttaa, että yhteystiedot pitää olla aina kunnossa. Niiden perusteella tarkistetaan, ovatko luvat voimassa. Seisoviin pyydyksiin kuten verkkoihin on jokaiseen jataan merkittävä kalastajan yhteystiedot. Viehekalastajalla luvat pitää olla mukana.

Myös henkilötodistus on syytä pitää kalastettaessa mukana. Kalastuksenvalvojat varmistavat siitä esimerkiksi mahdollisen ikävapautuksen alle 18- ja yli 65 -vuotiaiden osalta.

- Kalastuslaki on vaatinut yhteystiedot kaikkiin pyydyksiin jo monta vuotta, muistuttaa Lehtiniemi.

Kestävä kalastus kunniaan

Sitten ikävät uutiset. Kalastuksenvalvojien tietoon on tullut, että kirjolohi-istutusten osalta on ilmennyt toimintaa, jota ei voida hyväksyä.

On ilmeistä, että ainakin yhdessä istutuskohteessa on kalastettu erilaisilla pyydyksillä heti kun istuttajat ovat poistuneet paikalta. Kalastus on tapahtunut istutuspaikalla mahdollisesti verkoilla tai suoraan rannalta.

- Selvitämme tapahtumaketjua parhaillaan. Alustavat tiedot ovat huolestuttavia. Mikäli asiaan ei saada selvyyttä, kalastuskunta lopettaa kaikki istutukset kyseisellä vesialueella toistaiseksi. Tällainen toiminta on täysin tuomittavaa, Lehtiniemi alleviivaa.

Kalastuskunnan vuosikokouksessa pohdittiin, minkälaisia rajoituksia kirjolohi-istutuksille asetetaan. Esillä oli esimerkiksi muutaman päivän rauhoitusaika ja saaliskiintiöt. Kokous päätti kuitenkin olla asettamatta rajoituksia.

- Kysymys on luottamuksesta. Siitä, että yhteisillä kalavesillä käyttäydytään asiallisesti ja noudatetaan kestävän kalastuksen periaatteita. Nyt niitä on todennäköisesti rikottu karkealla tavalla.

- Jos joudumme lopettamaan istutukset alueelle, siitä kärsivät kaikki alueen kalastajat, myös ne, jotka noudattavat hyviä tapoja. On myös harkittava, että valvontaa lisätään istutuskohteissa merkittävästi.

Lehtiniemen kalastuskunta on pahoillaan tapahtuneesta johon osakaskunta ei ole osannut varautua. Valvojat toivovat havaintoja kirjolohien pyynnistä istutuspäivältä 24.6. 2020 alkuillasta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

valvonta4.jpg

 

Kalastajat tyytyväisiä kalastuksenvalvontaan

 

Kalatalouden Keskusliiton viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan kalastuksenvalvonta on Suomessa laadukasta. Kalastajat antoivat kalastuksenvalvonnan asiakaspalvelutilanteista yli kahdeksan keskiarvot. Kalastuksenvalvonnan päävastuu Suomessa on kalatalousalueiden ja osakaskuntien valtuuttamilla kalastuksenvalvojilla.

Kalatalouden Keskusliitto keräsi loppuvuodesta 2019 kalastajilta asiakaspalautetta kalastuksenvalvojista. Kyselyyn saatiin 100 vastausta. Kahdessa kolmasosassa kohtaamisista kalastuksenvalvojan toimeksiantajana oli ollut osakaskunta tai kalatalousalue. Niiden lisäksi kalastajat olivat kohdanneet Metsähallituksen erätarkastajia, poliiseja ja merivartioston valvomassa kalastusta.

Kalastuksenvalvonta on asiakaspalvelutyötä ja mukavan luontoharrastuksen parissa aikaa viettävän kalastajan lupien tarkastaminen tehdään ystävällisesti ja asiantuntevasti. Kyselyn tulosten mukaan kalastajat olivat kohtaamisiin kaikin puolin tyytyväisiä. Kalastuksenvalvonnan ystävällisyys sai kalastajilta arvosanaksi 8,7 ja asiantuntevuus 8,2.

– Yli kahdeksan keskiarvot asiakaspalvelutilanteissa kertovat toiminnan laadukkuudesta, toteaa järjestöjohtaja Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitosta.

Monet vastaajista eivät olleet kohdanneet kalastuksenvalvojaa vuonna 2018, eivätkä muulloinkaan. Sanallisen palautteen antaneista moni toivoi painokkaasti lisää kalastuksenvalvontaa.

Kalatalouden Keskusliitto on lähes kymmenen vuoden ajan aktiivisesti kouluttanut uusia kalastuksenvalvojia. Kaikkiaan kokeen on tähän menneessä suorittanut hyväksytysti 3561 henkilöä. Aktiivisesti toimii tällä hetkellä noin 2800 kalastuksenvalvojaa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Kirjolohet saapuivat – paino 1,3 kiloa


Tämän kesän velvoiteistutukset ovat alkaneet Lehtiniemen kalastuskunnan vesillä Ylä-Suolijärvellä. Ensimmäisenä järveen ehtivät kirjolohet.

- Virkeitä näyttävät olevan. Painoa kaloilla on 1,260 kiloa, vahvisti tuotantojohtaja Mika Pylväs Voimalohi Oy:stä seuratessaan istutuksia Lehtiniemessä. Lue tarkemmin TIEDOTTEISTA.

kirjolohet2020.JPG

 

 

                                            TÄRKEÄ TIEDOTE

 

              UUDET KALASTUSLUVAT VUODELLE 2020

 

Lehtiniemen kalastuskunta luopuu perinteisistä muovisista pyydysmerkeistä vuodesta 2020 alkaen. Vastaavan päätöksen on tehnyt esimerkiksi Metsähallitus.

Tärkeintä on huomata, että kun pyydysmerkkejä ei enää luvan oston yhteydessä jaeta, jokaisessa PYYDYKSESSÄ (esimerkiksi jokaisessa verkkojatassa) on oltava kalastajan YHTEYSTIEDOT. Niiden perusteella kalastuksenvalvojat selvittävät onko kalastuskunnan lupa ostettu ja voimassa. Viehekalastuksessa luvat on oltava kalastettaessa aina mukana kuten tähänkin saakka.

Jos pyydyksessä ei ole yhteystietoja, kalastuksenvalvojalla on oikeus takavarikoida pyydys.

Tässä keskeiset ohjeet uuteen lupajärjestelmään:

1. Valitse viereisen alasivun ”Kalastusluvat” luettelosta lupa / luvat, jotka lunastat.
2. Maksa lupa / luvat verkkopankissa kalastuskunnan tilille FI48 5359 0150 1233 19.
3. Merkitse viitetietoon: nimi, yhteystiedot, ostetut luvat, osakkailta tilan nimi ja rek nro.
4. Tulosta itsellesi kuitti tai ota siitä kuva kännykkään ja pidä mukana kalastettaessa.
5. Merkitse vesillä kaikkiin pyydyksiin omat yhteystiedot.
6. Muista valtion kalastonhoitomaksu.

Lupahinnat säilyvät ennallaan. Luvat ovat voimassa vuoden kerrallaan. Kalastuskunta luopuu aiemmin käytössä olleesta kolmen vuoden lupajaksosta.

Luvat voi ostaa kalastuskunnan verkkosivujen lisäksi myös Posion SEO-asemalta. Pitkään Lehtiniemessä lupia myynyt Väinö Laine on lopettanut lupien myynnin.

Esimerkkejä luvista ja pyydysyksiköistä:

Osakkaat: 1py, 2 euroa
- yksi verkko, 30 m pitkä / 3 m korkea = 1py = 2 euroa
- 8 verkkoa, 30 m / 3 m = 8py = 16 euroa
- pitemmille ja korkeammille verkoille on lunastettava lisäyksiköitä ohjeen mukaan

- viehelupa, henkilökohtainen, 5,-

Ei-osakkaat: 1py, 4 euroa
- yksi verkko, 30 m / 3 m = 1py = 4 euroa
- 8 verkkoa, 30 m / 3 m = 8py = 32 euroa

- viehelupa, hinta keston mukaan, katso "kalastusluvat"

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 kalakisa2020A.JPG

Saamamies, palkintoverkot ja leveä hymy. Asko Revonmäki voitti kalakisan kahdessa sarjassa. 

 

Lehtiniemen kalastuskunta luopuu pyydysmerkeistä

 

Lehtiniemen kalastuskunta luopuu muovisista pyydysmerkeistä kesästä 2020 alkaen. Kaikki luvat voidaan uudistuksen yhteydessä samalla lunastaa kalastuskunnan nettisivuilta. Uudesta toimintamallista päätettiin yksimielisesti kalastuskunnan vuosikokouksessa. Kalastusluvan olemassaolo tarkastetaan jatkossa pyydyksessä olevasta yhteystiedosta. Lue vuosikokouspäätöksistä tarkemmin alasivulta TIEDOTTEISTA.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

suolijärvi_9.JPG

 

Suolijärvi alarajalle - Luksua kiinni

 

Yli-Suolijärven vedenpinta hipoo pohjalukemia. PVO Vesivoima on laskenut altaan lähelle luvan mukaista alarajaa, mikä on 242,60 metriä merenpinnasta. Ajankohdan keskimääräinen vedenkorkeus aiempina vuosina (243,00) alitettiin 20. huhtikuuta. Lue lisää TIEDOTTEISTA.

Seuraa tästä Ylä-Suolijärven vedenkorkeuden muutoksia:

http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/65/l653931001y/wqfi.html

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

suolijärviraine.jpg

Tällä mittauspisteellä oli lunta 85 senttiä. Kuva: Raine Revonmäki.

 

Yli-Suolijärvelle avattiin lumilinja

 

PVO Vesivoima ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat avanneet uuden virallisen lumenmittauslinjan Lehtiniemeen Yli-Suolijärven valuma-alueelle.

Neljä kilometriä pitkä mittauslinja sijaitsee Särkelän Palokannaksella lähellä Riavaaraa. Paikan määritteli hydrologisilla perusteilla ELY-keskus.

Mittauksia lumilinjalla tekee Raine Revonmäki. ELY-keskus koulutti Rainen tehtävään maaliskuussa ja luovutti tarvittavat välineet. Mittauksessa tarvitaan esimerkiksi ominaispainopuntari ja vaaka.

- Mittaan linjalta lumen painon kahdeksasta eri pisteestä ja niistä kohdista saadaan lumen vesiarvo. Lumen syvyys mitataan reitiltä 80 kertaa erilaisista maastonkohdista. Jokaisessa kohdassa mittatikku isketään maahan kolme kertaa ja niiden keskiarvo valitaan. Tikkua pitää siis naputella maahan kaikkiaan 240 kertaa, Raine tarkentaa.

Raine hiihtää reitin metsäsuksilla, vaikka joitakin osuuksia voisi ajaa myös moottorikelkalla.

- Tuisku tarttuu helposti kelkan jälkeen eikä se silloin kinostu luonnollisesti. Pitäisi kahlata jäljeltä sivummalle. Parempi on hiihtää reitti metsäsuksilla päästä päähän.

- Kyllä se on päivän savotta, kun illalla vielä kirjaan tiedot tietokoneelle ja lähetän tulokset ELY-keskukselle, PVO Vesivoimalle ja Hydrodatalle.

Mittaus tehdään valtakunnallisesti aina kuukauden 16. päivä kaikilla mittauspisteillä ympäri maata.

- Maanantaina 4. toukokuuta tilasin vielä ylimääräisen mittauksen, koska haluamme ajantasaista tietoa lumitilanteesta ja vesiarvoista säännöstelyä varten, PVO Vesivoiman ympäristöpäällikkö Aaro Horsma kertoo.

Raine kiinnostui tehtävästä heti kun häntä siihen kysyttiin.

- Kaikki erikoinen kiinnostaa. Joka kevät on tullut käytyä vesipintoja kurkkimassa tuossa Kuivassalmessa, ja nyt siihen saa aivan uuden ulottuvuuden, Raine perustelee.

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

askon_hauki.jpg

Matkalla puntariin. Kuva: Urpo Ranta-Ylitalo.

 

Kalakisa kiristyy ja puntarit punaisella

 

Lehtiniemen kalastuskunnan kalakisa järjestetään aina vuosikokousten välisenä aikana. Nyt kun vuosikokous jouduttiiin siirtämään koronarajoitusten vuoksi, kisa jatkuu kunnes kokous voidaan pitää ja palkinnot jakaa. Kilpailusarjat ovat hauki, taimen ja siika. Lisäksi arvotaan yksi palkintoverkko kaikkien osallistujien kesken. Kilpailuun on tullut selvästi aiempia vuosia enemmän kaloja. Jatketaan samaan malliin!

 

pilkki1.JPG

 

Kevätpilkilläkin pitää noudattaa ohjeita


Elämme historiallisia aikoja. Korona muutti useimpien kalastajien kevään ja kesän suunnitelmia. Niihin on nyt vain sopeuduttava.

Moni viettää aikaa kesämökeillä ja kalastelee lähivesillä. Paikallisille se on toistaiseksi sallittua, mutta matkan päästä siihen tulee rajoituksia. Puhtaasta luonnosta nauttiminen lienee se, josta kuitenkin viimeiseksi tingitään.

Kalastuskunnan vuosikokous jouduttiin siirtämään koronan aiheuttamien rajoitusten vuoksi. Uusi ajankohta ei ole tätä kirjoitettaessa tiedossa. Se voi mennä pitkälle kesään.

Mutta kireitä siimoja niille, jotka kevätkeleistä voivat pilkkijäillä nauttia. Muistakaa turvavälit pilkilläkin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

IMG_20200315_142229.jpg

Terveisiä Liittoselältä. Osallistumme kalakisaan. Kuva: Raine Revonmäki.

 

 

VUOSIKOKOUS SIIRTYY

 

Valtioneuvoston 16.3.2020 tekemien linjausten johdosta

Lehtiniemen kalastuskunnan osakkaiden vuosikokous siirtyy

pidettäväksi myöhemmin keväällä. Myös jakokunnan kokous

siirtyy samasta syystä.Hallitus linjasi, että yli 10 henkilön

kokoontumisista tulisi luopua. Kokouksen uudesta ajankohdasta

ilmoitetaan näillä sivuilla myöhemmin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Vesiarvot korkealla - kevät vielä arvoitus

 

Lunta on Suolijärvellä nyt paljon. Myös lumen vesiarvot ovat korkealla, mutta kevään sulamisvesien määrän ennustaminen on vielä vaikeaa.

-  Ollaan vuodenaikaan nähden keskimääräisen vedenpinnan yläpuolella. Kevätkuopan syvyys riippuu Suomen ympäristökeskuksen tulovirtaamaennusteista. Tässä vaiheessa on vielä vaikea arvioida tarkemmin kevätkuopan tasoa, luonnehtii ympäristöpäällikkö Aaro Horsma PVO Vesivoimasta.

https://posio.eu/lehtiniemi/images/kalastuskunta/Yli-Suolijarven_saannostelysta.pdf

Koillissanomien haastattelussa Horsma muistutti, että kevättulvan korkeus riippuu sulamisajankohdan säätilasta. Jos silloin on sateista, tulvat voivat olla suuria.

- Jos on sateetonta, aurinko paistaa ja lehdet kasvaa puihin, voi tulva hyytyä pieneksikin, kuten kävi keväällä 2018, Horsma huomautti.

Suolijärven vedenkorkeus oli tammikuun lopussa vajaan puoli metriä ylempänä kuin 30 vuoden keskiarvo. Vuosien 1960-2019 ajalla ollaan vaihteluvälin ylärajalla.

Seuraa tästä Ylä-Suolijärven vedenkorkeuden muutoksia:

http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/65/l653931001y/wqfi.html

 

 

Ahmaselälle avattiin jäärata

 

Ahmaselälle on avattu jääharjoittelurata. Tarkempi paikka on Kuivassalmessa Varrassaaren vieressä. Asiasta on sovittu kalastuskunnan kanssa.

- Rata on tarkoitettu ajotaitojen hiomiseen paikallisille nuorille, kertoo Raine Revonmäki, yksi ratahankkeen neljästä vastuuhenkilöistä.

Vajaan kilometrin mittainen rata on merkitty aurausviitoilla muiden jäällä liikkujien varoittamiseksi. Ajoneuvojen säilytys jäällä on kielletty. Mahdollisiin moottori- ja voimansiirtovaurioihin varaudutaan imetysturpeella.

Radalla ei ajeta, jos lähialueen mökeillä on asukkaita. Radan huolto kuitenkin tehdään, kun sitä tarvitaan ja olosuhteet ovat suotuisat.

Jääharjoittelurata on suljettu ulkopuolisilta. Jos ajamiseen on kiinnostusta, asiasta ja hoitokustannuksista on sovittava Raine Revonmäen kanssa, puh 045 630 7970.

 

Merkitse pyydykset myös talvella

 

Seisovat pyydykset on merkittävä myös jäiden aikana, ei pelkästään kesävesillä. Verkko- ja rysäavannot voivat olla vaarallisia pyydyksistä tietämättömille liikkujille.

Ehkä vieläkin vaarallisempia ovat avantojen viereen kerääntyneet jääröykkiöt, jotka lumen alle jäädessään ovat täysin yllättäviä esimerkiksi kelkkailijoille.

Talvellakin pyydyksistä pitää tietenkin löytyä myös Lehtiniemen osakaskunnan yksikkömerkit sekä kalastajan yhteystiedot.

Lupakausi on päättynyt vuoden 2019 lopussa, mutta aiemman käytännön mukaisesti talvipyynti sallitaan päättyneen kauden yksiköillä kevääseen ja seuraavaan vuosikokoukseen saakka.

Tsekkaa oikea merkintätapa oheisesta linkistä:

https://ahven.net/p/merkitse-pyydyksesi-oikein/

 suolijärvi8.JPG

 

Kalavuoteen 2020 hyvillä mielin

 

Vuosi 2019 oli Lehtiniemen kalastuskunnan vesillä Ylä-Suolijärvellä hyvä, paikoin suorastaan erinomainen. Monet kalastajat raportoivat hyvistä saaliista pitkin vuotta. Erityisesti loppukesä ja syksy olivat onnistuneita.

Muikkua, taimenia, kirjolohia ja ilahduttavasti myös siikaa tarttui monen pyydyksiin. Haukikanta on alueella edelleen vahva. Ahvenet ovat havaintojen mukaan myös pulskistuneet. Aivan mahtavia uutisia kaikki.

Vuosi 2020 tuo Lehtiniemen vesille uuden lupakauden, jonka pituudesta, hinnoista ja sisällöstä päätetään kevään vuosikokouksessa. Ajankohta ilmoitetaan näillä sivuilla hyvissä ajoin.

Uusi Suolijärven kalatalousalue on aloittanut toimintansa ja vuoden 2020 selvästi tärkein tehtävä tulee olemaan käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen. Se on työn alla ja siitäkin lisää tietoa vuosikokouksessa ja muutenkin näillä sivuilla kevään aikana.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille kalastuskunnan osakkaille, hallinnon toimijoille, vapaaehtoisille ja luvanostajille. Onnea Uuteen Vuoteen kaikille meille.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Saaliista enää kolmannes verkoilla

 

Vapaa-ajankalastajat pyydystivät verkoilla vajaan kolmanneksen saaliistaan vuonna 2018, kun vielä vuonna 2000 osuus oli puolet. Asiaa on tutkinut Luonnonvarakeskus. Tsekkaa tarkemmin Tiedotteista.

suolijärvi4.JPG

Verkkojata alkaa olla harvinainen näky, varsinkin keskitalvella.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hätäisimmät ehtivät jo verkkojäille

Petteri Rahkolan talviverkkokausi alkoi komeasti 62 senttisellä ja 3,4 kilon painoisella taimenella. Rasvaeväleikattu kala on muutaman vuoden takainen istukas. Pyydys oli 55 millin verkko. Jäätä oli Petterin mittausten mukaan seitsemän senttiä.

rahkola.jpg-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suolijärven KHS liikkeelle


Suolijärven kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman (KHS) laadinta on käynnistynyt. Työ pantiin liikkeelle Posiolla järjestetyssä yleisölle avoimessa suunnittelutilaisuudessa. Lue aiheesta tarkemmin Tiedotteista.

 

kalatalousalue.JPG

Paavo Mursu (oik), Rainer Ruokamo, Juhani Veijonaho, Kari Sarajärvi ja Jouko Karjalainen (selin) pohtimassa Suolijärven tulevaisuutta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Hyvästi sulavesi, se on menoa nyt!

 

suolijärvi3.JPG

 

PVO remontoi Jumiskon voimalan


Pohjolan Voima aikoo kunnostaa Jumiskon vesivoimalaitoksen keväällä ja kesällä 2021. Vesistöjen vedenkorkeuteen remontti ei vaikuta, yhtiö lupaa uutiskirjeessään.

Peruskunnostuksessa uusitaan 1950-luvulta peräisin oleva voimalaitoksen turbiini sekä käyttöikänsä päähän tulleet sähkö- ja automaatiojärjestelmät. Lisäksi huolletaan voimalaitoksen generaattori, yhtiö kertoo.

Investointi lisää Jumiskon voimalaitoksen kykyä tuottaa säätövoimaa, jota tarvitaan sään mukaan vaihtelevan tuuli- ja aurinkovoiman kumppaniksi. Ajanmukaiset laitteistot myös lisäävät voimalaitoksen energiatehokkuutta.

- Investoinnissa korvaamme alkuperäisen, vuonna 1982 kunnostetun juoksupyörän kokonaan uudella turbiinilla. Moderni tekniikka lisää voimalaitoksen tehoa noin 1,5 megawattia ja sähkön tuotantoa noin 6 gigawattituntia vuodessa. Samalla turbiinin hyötysuhde paranee ja energiatehokkuus lisääntyy, toteaa PVO-Vesivoiman kehityspäällikkö Juha Kähkölä uutiskirjeessä.

Uusinta teknologiaa olevat sähkö- ja automaatiojärjestelmät turvaavat voimalaitoksen tuotanto- ja säätökykyä seuraavat 15 - 20 vuotta.

Tunneleiden suuaukot puhdistetaan

Peruskunnostuksen yhteydessä korjataan ja huolletaan myös Jumiskon järvialueilla olevien säännöstelypatojen betonirakenteita ja puhdistetaan kiviaineksesta tavallisesti veden alla olevien, voimalaitokseen johtavien tunneleiden suuaukot.

- Jumiskon voimalaitoksen käytössä alueen vesistön virkistyskäytön huomioon ottaminen on tärkeää. Tavoitteena on, että peruskunnostus ei vaikuta järvien normaaleihin vedenkorkeuksiin, yhtiö lupaa.

Jumiskon vesivoimalaitoksen omistaa Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Vesivoima Oy.

Vuonna 2018 Suolijärven vedenkorkeus oli poikkeuksellisen alhaalla. Voimayhtiö vakuuttaa nyt, että Jumiskon remontti ei vaikuta korkeuksiin vuonna 2021.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Pohjasiiat polskivat Suolijärvessä


Lehtiniemen kalastuskunnan tämän vuoden velvoiteistutukset on saatu päätökseen. Viimeisessä erässä istutettiin yli 28 000 pohjasiikaa Yli-Suolijärveen. Siianpoikaset olivat keskimäärin 11,2 senttisiä.

Siiat istutettiin Kenttäselkään, Ahmaselkään, Liittoselkään ja Autioselkään.

- Kaikki lähtivät hyvin uimaan, kertoo kalat vastaanottanut Arto Kylmäniemi.

Kirjolohet ja taimenet istutettiin jo kesäkuussa. Järvitaimenet istutettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran pitkään aikaan alkukesästä. Samalla siirryttiin 4-vuotiaista poikasista 2-vuotiaisiin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalakisassa jaossa neljä palkintoa

 

Lehtiniemen kalastuskunnan perinteinen kalastuskisa on käynnissä ympäri vuoden. Kilpailuaika on vuosikokousten väli. Seuraavat voittajat valitaan talvella 2020.

Kalakisassa on kolme sarjaa. Suurinta - siis painavinta - kalaa etsitään lohi-, siika- ja haukisarjassa. Lisäksi arvotaan neljäs palkinto kaikkien kalakisaan osallistuneiden kesken. Jokaisessa sarjassa palkintona on 35-millin siikaverkko.

Kilpailuun voi osallistua, kun kala on punnittu virallista kauppavaakaa käyttäen mahdollisimman tarkasti. Painon lisäksi voi halutessaan kertoa kalan muutkin strategiset mitat. Myös kuvan voi toimittaa kalastuskunnalle.

Punnitustodistuksen voi toimittaa sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., tai antaa johtokunnan jäsenille.

20190818_171019.jpg

Tämä hauki aikoo osallistua kalakisaan. Kuvaaja: Markku Törmänen.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalastuskunta kannustaa katiskapyyntiin

 

Katiskapyynti on Lehtiniemen kalastuskunnan vesialueilla vapautettu pyydysyksiköistä. Päätöksen tarkoituksena on lisätä vapaaehtoista hoitokalastusta ja motivoida erityisesti nuoria harrastuksen pariin. Katiskoilla halutaan suitsia erityisesti Yli-Suolijärven haukikantaa. Lue lisää Tiedotteista.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luvat kunnossa – yhteystiedoissa eniten puutteita

Kalastusluvat ovat hyvässä kunnossa Lehtiniemen osakaskunnan vesillä. Valvonnassa ei tavattu heinäkuussa luvattomia kalastajia. Muutamalle kalastajalle annettiin näyttömääräyksiä. Sen sijaan pyydysten yhteystiedoissa on edelleen puutteita. Valvonnasta tarkemmin Tiedotteissa.

valvonta1.JPG

Iloisia ilmeitä Liittoselällä. Luvat kunnossa, matka jatkuu ja siimat kiristyvät.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalakisoissa 50 kävijää

Lehtiniemen kalastuskunnan järjestämä nuorten kalakisa onnistui mainiosti. Kilpailuun osallistui 22 onkijaa lämpimässä kelissä. Saalis jäi heikoksi, mutta tärkeintä olikin osallistuminen. Särkisaaren laavulla kävi yhteensä yli 50 henkilöä aistimassa kisatunnelmaa ja nauttimassa kalastuskunnan tarjoamista virvokkeista. Tapahtumasta tarkemmin Tiedotteissa.

Kalakisan palkinnoille onkivat Eevi Wilson (vas), Saku Niskala, Nea Turpeinen, Anssi Latvala ja Iida Revonmäki. Kuvasta puuttuu Jenna Ronkainen.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

kirjolohet_006.JPG

 

Kirjolohet istutettu – lupia löytyy netistä

Kesän 2019 kirjolohet on istutettu Lehtiniemen kalastuskunnan vesiin. Kirjolohia istutettiin noin 640 kappaletta ja keskipaino oli kilon kieppeillä. Pulskia kaloja siis.

Kirjolohet istutettiin neljään paikkaan; Kuukkelilahteen, Kierikkolahteen, Autioselkään ja Kuivassalmeen.
Istutukset eivät aiheuta pyyntirajoituksia Lehtiniemen osakaskunnan alueella. Kalastuskunta ei asettunut kirjolohille myöskään saaliskiintiötä.

Kirjolohi-istutukset ovat osa PVO Vesivoima Oy:n säännöstelyvelvoitetta. Istutuksista vastaa Voimalohi Oy. Kirjolohilla korvataan puolet aiemmista siikaistutuksista.

Kalastuskunta toivoo palautetta kirjolohisaaliista seuraavan viisivuotisen istutussuunnitelman pohjaksi. Palautetta voi lähettää esimiehelle, johtokunnan jäsenille tai näiltä sivuilta löytyvän palautelomakkeen kautta. Yhteystiedot ohessa.

Kirjolohien kalastaminen edellyttää voimassaolevia kalastuslupia. Vieheluvan voi lunastaa suoraan näiltä sivuilta löytyvän ohjeen mukaisesti.

Suolijärvessä on nyt hyvin vettä kirjolohien uiskennella. Kireitä siimoja.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

koho1.JPG

 

KALAKISAT 20.7. SÄRKISAARESSA

Lehtiniemen kalastuskunta järjestää lasten ja nuorten kalastustapahtuman Särkisaaren laavulla lauantaina 20.7.2019 kello 12-14. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy. Kalastuskilpailu järjestetään kahdessa sarjassa; alle kouluikäiset ja alle 18-vuotiaat.

Kilpailu toteutetaan mato-ongilla. Kilpailuaika on kaksi tuntia 12-14 ja siihen voi osallistua vapaasti haluamansa ajan. Punnitus alkaa kello 14. Ilmoittautumisia otetaan vastaan kello 11.30 alkaen. Ennakkoon voi ilmoittautua sähköpostilla: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Onkiminen tapahtuu rannalta Särkisaaren laavun ympäristössä.

Kaikki osallistujat palkitaan. Lisäksi kummassakin sarjassa palkitaan erikseen kolme parasta onkijaa ja suurimman kalan saaja. Kalojen paino ratkaisee sijoitukset.

Kisaan suositellaan omia tuttuja välineitä, mutta kisapaikalle varataan myös onkia vapaaseen käyttöön. Syötit ja madot kannattaa tuoda myös itse, mutta niitäkin varataan jonkin verran kisapaikalle. Omat kalapussit kannattaa ottaa taskuun tai reppuun.

Kalastuskunta tarjoaa laavulla lapsille mehua ja lettuja sekä aikuisille kahvit ja makkarat. Jos on lämmin sää mukaan kannattaa varata lisäksi omia juotavia varsinkin kilpailun ajaksi. Sadesäällä varaudutaan sään mukaisilla varusteilla. Laavulla on jätehuoltopiste ja kuivakäymälä.

Kisapaikalla on liikenteen ohjaus ja autot parkkeerataan Särkisaaren tien reunaan niin, että läpikulkuliikenne onnistuu koko tapahtuman ajan. Liikenteen ohjauksesta vastaa Metsästysseura Louepojat. Kisapaikalle voi saapua myös veneellä.

Punnituksen ja palkintojenjaon yhteydessä kalastuskunta kertoo ajankohtaisista aiheista.

TERVETULOA

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Järvitaimenet on istutettu – muista alamitat!

Järvitaimenet on istutettu Lehtiniemen kalastuskunnan vesiin. Istukkaat muuttuivat uudessa istutussuunnitelmassa aiemmista 4-vuotiaista 2-vuotiaisiin taimeniin. Lue lisää Tiedotteista.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalastuskunta järjestää nuorison kalakisat heinäkuussa

Lehtiniemen kalastuskunta järjestää heinäkuussa nuorten kalastustapahtuman. Perheille tarkoitettu uusi tapahtuma järjestetään Särkisaaren laavulla parhaaseen loma-aikaan. Luvassa on ainakin onkikilpailut, mutta ohjelma tarkentuu alkukesän aikana. Sisällöstä kerrotaan näillä sivuilla heti tarkempien päätösten jälkeen. Nuorten tapahtumasta päätettiin kalastuskunnan vuosikokouksessa. Lue kokouspäätöksistä tarkemmin Tiedotteista.

 ahvenet.JPG


Pääsiäisen pilkkisaalista Rutalahdelta. Kalastuskunta patistaa osakkaita hoitokalastukseen ja katiskapyyntiin.

 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 Suolijärvi noussut metrin - seuraa tästä vedenkorkeutta

 

Yli-Suolijärvi on noussut metrin kuukaudessa alimmasta korkeudestaan. Nyt toukokuun puolivälissä vesi on Luksuan mittarissa korkeudessa 244,09 kun se alimmillaan 15.4. oli tasolla 243.22. Juuri nyt ollaan 30 vuoden keskiarvon yläpuolella.

Luonto voi kuitenkin vielä yllättää kuten vuosi sitten.

Veden pinnan kehitystä voi seurata päivittäin päivittyvästä Luksuan mittarista:

http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/65/l653931001y/wqfi.html

 

kirjolohet 010.JPG

Kalakisan viimeiset viikot menossa


Lehtiniemen kalastuskunnan perinteinen kalakisa on meneillään. Palkinnot jaetaan seuraavassa vuosikokouksessa huhtikuussa. Vielä on aikaa napata voittokala tai kaivaa laatikon pohjalta sinne kenties hautautunut punnitustodistus.

Kalakisa järjestetään kolmessa sarjassa: hauki, siika ja lohi. Kilpailuaika on aina vuosikokousten väli. Edellinen vuosikokous oli 8.4.2018. Vuoden 2019 vuosikokouspäivä ilmoitetaan lähiaikoina.

Kilpailuun hyväksytään kala joka on punnittu virallisella kauppavaa`alla tai vastaavalla todistajien vahvistamana. Punnitustodistus on toimitettava puheenjohtajalle tai johtokunnan jäsenelle.

Jokaisen sarjan voittaja palkitaan vuosikokouksessa uudella 35 mm:n siikaverkolla.

 

suolijärvi,talvi2.JPG

 

Suolijärven kalatalousalue perustettu


Kalastusalueiden toiminta päättyi vuoden 2018 lopussa ja tilalle tulevat uudet kalatalousalueet. Tammikuun lopulla uusi Suolijärven kalatalousalue järjestäytyi ja hyväksyi ensimmäisessä kokoukseen toiminnalleen säännöt.

Kalatalousalueita on huomattavasti vähemmän kuin entisiä kalastusalueita. Suolijärvellä alue ei juurikaan muuttunut, siihen tehtiin vain muutamia pieniä aluetarkistuksia. Suolijärven kalatalousalueen pinta-ala on 19 662 hehtaaria. Ala- ja Yli-Suolijärven lisäksi siihen kuuluu kymmeniä muita pieniä ja keskisuuria järviä.

Kalatalousalueen ensimmäinen suurempi tehtävä on laatia alueelle käyttö- ja hoitosuunnitelma. Sen on oltava Lapin ELY-keskuksen vahvistettavana vuoden 2020 loppuun mennessä.

Suolijärven kalatalousalueen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Veijonaho ja varapuheenjohtajaksi Keimo Lehtiniemi.

Kalastuksenvalvojina kalatalousalueen vesialueilla toimivat Markku Hyypiö, Pekka Pitkänen, Erik Kurkela ja Juhani Veijonaho. Osakaskunnilla on lisäksi omia kalastuksenvalvojia omilla vesialueillaan.

suolijärvi,talvi.JPG

 

Talvitauon paikka monella kalastajalla

Moni talvikalastaja nosti vuoden vaiheessa verkot kuivumaan ja kevättä odottamaan. Kala liikkuu keskitalvella vaisusti ja tyhjiä kokureissuja alkaa kertyä itse kullekin. Paitsi saamamiehille tietenkin. Jokainen meistä tuntee ainakin yhden sellaisen.

Hankalat kelit järvillä ovat myös osasyy kalastuksen vähenemiseen. Monin paikoin vettä on paksun lumikerroksen alla reippaasti. Onpa joku täräyttänyt kelkkansa istuinta myöten kiinni kohvaan. Suolijärvillä on paikoin paljon myös uheavantoja tai uveavantoja kuten toinen termi kuuluu.

Järvien jäätilanne on epätasainen ja huonolaatuista jäätä on enemmän kuin teräsjäätä. Lumisateet aiheuttivat jäiden painummisen ja lumikerroksen kastumisen. Päälle satanut uusi lumi jäänee eristeeksi. Todennäköisesti kohvakerrosten väliin on jäänyt jäätymättömiä kerroksia.

Jos talviverkot on nostettu kalavajaan, pitää avantojen merkintä kuitenkin muistaa säilyttää. Avantojen ympäristöön on kertynyt korkeita jääkasoja, jotka ovat vaarallisia erityisesti kelkkailijoille. Tuiskuun peittynyt merkkaamaton jääkasa on kovassa vauhdissa hengenvaarallinen. Jätä siis avannoille esimerkiksi heijastava aurauskeppi varoitukseksi.

 

muikut2.JPG

Lehtiniemessä eniten myytyjä kalastuslupia vuonna 2017 -

Suolijärvien kokonaissaalis putosi pohjalukemiin 40 tonniin -

Ylä-Suolijärvellä saalis parani ja kalastus lisääntyi


PVO Vesivoiman kalastustiedustelu vuodelta 2017 on valmistunut. Kysely lähetettiin Suolijärvien alueen osakaskunnista kalastuslupia ostaneille. Eniten lupia myytiin Lehtiniemen osakaskunnan alueella. Raportti sisältää runsaasti mielenkiintoista tietoa. Lue tarkemmin Tiedotteista, jossa kolme eri artikkelia tiedustelun tuloksista.

 

 

           Tunnelmallista Joulua kaikille kalastajille

                                   Lehtiniemen kalastuskunta

 

 

posio 003.JPG

 

Uimavedet jäähtyvät - Sumpussa kesän yhteenvetoa

Suolijärvellä kesä muistetaan alhaisesta vedenkorkeudesta jota kiroiltiin rannoilla elokuun lopulle saakka. Ainakin kaksi kolmasosaa sulan veden ajasta meni monen kalastajan mielestä täysin pilalle. Tiedän venekuntia jotka eivät juurikaan kalastaneet koko kesänä. Sumpussa lisää kesän perkausta ja pari ajatusta tulevasta.

 

siiat 008.JPG

Siian poikanen matkalla uuteen kotiin ja kohti Suolijärveä. Tuore kolumni julkaistu alasivulla SUMPPU. Arvioin mennyttä kesää ja vähän tulevaakin. Käy kurkkaamassa.

 

Kalastuskiellot voimassa - taimenet istutettu

 

Syksyn istutuskausi päättyi, kun viimeiset velvoiteistukset Lehtiniemen kalastuskunnan vesiin tehtiin perjantaina 12. lokakuuta.

PVO Vesivoima istutti neljään kohteeseen 4-vuotiaita järvitaimenia. Samalla syksyiset kalastuskiellot vuoden loppuun saakka tulivat voimaan.

Taimenet istutettiin Autioselkään, Kierikkolahteen, Kuukkelilahteen ja Kuivassalmeen. Istukkaat olivat tänä vuonna hieman edellisvuosia pienempiä. Keskipaino oli vajaa 400 grammaa ja keskimitta noin 33 senttiä.

Istutusalueilla on kielletty verkkopyynti 21-49 millimetrisillä verkoilla. Myös uistelu on kielletty. Lehtiniemen kalastuskunnan myymien uistelulupien voimassaolo päättyy muutenkin jo syyskuun loppuun.

Vuonna 2019 istutuksissa siirrytään myös Lehtiniemen vesillä uuteen rytmitykseen. Taimenet istutetaan jo alkukesästä 2-vuotiaina kalastusalueelle vahvistetun suunnitelman mukaisesti.

Seuraavassa vuosikokouksessa osakkaat päättävät miten kalastusrajoitukset jatkossa määritellään.

Katso kieltoalueet tarkemmin kohdasta "KARTAT".

 

 

Suolijärvi kääntyi laskuun - Luksua avattu

 

siiat 018.JPG

Nämä tänä syksynä istutetut pohjasiiat olivat hyväkuntoisia. Uimavettä on ollut normaalia vähemmän.

Suolijärven pinta nousi tasaiseen tahtiin loppukesästä ja erityisesti syyskuussa. Kuukauden lopussa (30.9.) Ylä-Suolijärvi oli korkeudessa 244,63 ja noin 13 senttiä alle 30-vuoden keskikorkeuden. Lisää aiheesta tiedotteissa.

 

 

Saha soi ja makkara kirisi

talkoot4.JPG
Kalastuskunnan talkoot Lammaskannan laavulla Särkisaaressa olivat täydellinen menestys. Kymmenen miestä ahkeroi sahojen, kirveiden ja työrukkasten voimalla. Hommat tulivat kuntoon parissa tunnissa. Se on uusi piiriennätys. Asko Revonmäki (vas), Markku Hyypiö ja Reima Revonmäki suunnittelevat. Takana Arto Kylmäniemi, Urpo Ranta-Ylitalo, Ilkka Kovalainen ja Raimo Särkelä miettivät työnjakoa. Lue tarkemmin tiedotteista.

 

Pulskat pohjasiiat istutettiin


Lehtiniemen kalastuskunnan vesiin istutettiin perjantaina 14. syyskuuta yli 28 000 pohjasiikaa. istukkaat tulivat Käylästä ja Paloperältä. Kalat olivat poikkeuksellisen isoja ja hyväkuntoisia. Lue tarkemmin tiedotteista.

siiat 003.JPG

 

Suolijärvestä puuttuu puoli metriä

 

reijolaharkka 004.JPG

Suolijärvi nousee hitaasti. Elokuun 19. päivänä vedenpinta on pitkän aikavälin keskiarvosta yli 50 senttiä alempana.

- Pinta on tasolla 244,25 kun se keskimäärin on ollut tasolla 244,78, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämästä Suolijärven vesistöseurannasta.

Ennusteen mukaan vedenpinnan pitäisi nousta seuraavan kuukauden aikana vähimmillään 10 senttiä ja enimmillään 45 senttiä. Lopputulos riippunee sateista.

Vain harva Suolijärven rannalla muistaa vuosia, jolloin pinnat ovat olleet vielä loppukesällä näin alhaalla.

Korkeimmillaan syyskuun alkupäivinä järvi oli vuonna 1992, jolloin lukema 245,00 jäi sentin päähän!

 

Laiturin päähän yhä 13 metriä!

reijolaharkka 001.JPG
Ylä-Suolijärven pinta ei ole suurista odotuksista huolimatta kesän aikana noussut. Heinäkuun helteissä pinnat ovat päinvastoin kääntyneet laskuun. Haihtuminen vie senttejä enemmän kuin vähäiset virtaamat tai sateet tuovat. Mökkiläinen Vesa Ruokamo vaatii suolijärveläisiltä ryhtiliikettä säännöstelyhaittojen vähentämiseksi. Lue tarkemmin tiedotteista.

 

Särkisaaren puomi on avattu

Särkisaarentien puomi on avattu tiekokouksen päätöksellä heinäkuun alusta alkaen. Puomi pidetään jatkossa kiinni kelirikkoaikana, mutta kesäkuukaudet puomi ei enää ole lukossa.

Päätös on erittäin tervetullut muutos kalastuskunnan kannalta kun pääsy kalastuskunnan laavulle helpottuu merkittävästi. Puomi rajoitti vapaassa käytössä olevan laavun hyödyntämistä huomattavasti.

 

Kirjolohet polskivat nyt Suolijärvessä


Lehtiniemen kalastuskunnan kirjolohi-istutukset toteutuivat suunnitellusti, kun Voimalohi Oy toi Ylä-Suolijärveen 456 pulskaa lohta Savosta. Kuljetusyrittäjä Reijo Backman (vas) ja Voimalohi Oy:n tuotantopäällkkö Janne Hyyryläinen seuraavat katseella kun kirjolohet ampaisivat Suolijärveen. Lue tarkemmin tiedotteista.

 

KIRJOLOHET TULEVATKIN SAVOSTA


Lehtiniemen kalastuskunta käynnistää kirjolohi-istutukset. Istutus ajoitetaan vilkkaimman lomakauden alkuun. Kirjolohien kalastus alkaa lauantaina 30. kesäkuuta. Istukkaiden piti alunperin tulla Kemijoelta, mutta Vanttauskosken kalanviljelylaitokselta löytyneen kalataudin vuoksi laitoksen kalat ovat istutuskiellossa luonnonvesiin. Lehtiniemen kalastuskunnan kirjolohet saapuvat alkuperäisen aikataulun mukaan todennäköisesti Savosta. Tarkempi tiedote asiasta löytyy tiedotteista.

 hiljainen kansa 006.JPG

Suolijärven vedenkorkeus on poikkeuksellisen matalalla. Se hankaloittaa myös kirjolohien istutusta. Ahmaselkä 10.6.2018.

Ennuste meni munilleen: Suolijärvi EI TÄYTY rivakasti

PVO Vesivoiman ennuste alkukesän vedenkorkeudesta meni pahasti pieleen. Vuodet eivät ole veljiä keskenään ja varsinkin tulevien säiden ennustaminen on riskialtista puuhaa. Luonto näytti nyt voimansa, lumi haihtui eikä veden pinta nouse ennustettua vauhtia. Helleaalto vielä kruunasi tilanteen. Katso kootut selitykset tarkemmin tiedotteista.

Yli-Suolijärvi, Ahmaselkä 27.5.2018. Kuva: Eetu Lehtiniemi.

Yli-Suolijärvi, Ahmaselkä, Kuivassalmi 3.5.2018.

 

Kirjolohi-istutukset käynnistyvät

 

Lehtiniemen kalastuskunta aloittaa kirjolohi-istutukset. Ne perustuvat Lapin ELY-keskuksen hyväksymään Suolijärvien kalatalousvelvoitteeseen vuosille 2017-2021. Lue tarkemmin Tiedotteista.

Saamamiehet palkittiin kalastuskunnan vuosikokouksessa. Kalakisan siikasarjan voitti Jarkko Määttä (oik) ja haukisarjan Petteri Rahkola. Reima Revonmäki (vas) vastaanotti Asko Revonmäen taimensarjan palkintoverkon.

 

      VUOSIKOKOUS

 

Lehtiniemen kalastuskunnan osakkaiden vuosikokous:

- sunnuntaina 8.4.2018 kello 12.00

Lehtiniemen entisellä koululla, Morottajantie 79.

Merkkaa kalenteriin. Kokouskahvit.

Asialistalla esimerkiksi: kirjolohi-istutukset, yhtenäislupa-alue, hoitokalastus, lupauudistuksen palaute, nuorten kalatapahtuma, sääntömääräiset asiat.

HUOM - Jakokunnan kokous noin kello 14 alkaen

 

istutus2017 011.JPG

Kuvateksti: Syksyn 2017 istukas. Missähän tämä veijari nyt hiihtää!

 

Päivä pitenee!

Rentouttavaa Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen kaikille kalastajille säätyyn katsomatta.

Päivä pitenee, kevät koittaa ja kalakin alkaa liikkua aktiivisemmin. Lehtiniemen kalastuskunnan toimintaan tulee vuonna 2018 monta uutta asiaa, joista kerrotaan näillä sivuilla heti kun päätökset valmistuvat.

 

posio 021.JPG

 

Askon Joulukala


Joulukalaa kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan. Revonmäen Askolla ajoitus osui nappiin kun Koivuselältä pamahti verkkoon joulutaimen. Pullukka painoi 4,315 kiloa ja pituutta 70 senttiä eli Kuriirin mitta kulmasta kulmaan. Taimen erehtyi 50 millin verkkoon.


Samalla kokukerralla verkoissa oli vielä yli kolmekiloinen matikka. Mutta jäätilanne on Askon mielestä huono.


- Koivuselällä on jäätä 15 senttiä, korkeintaan 20 senttiä. Olen kuullut, että teräsjäätä on mitattu siellä paikoin vain viisi senttiä, Asko raportoi.

askon kala.jpg

 

Taimenet istutettu - kalastuskiellot voimassa 6.10. alkaen

Tuotantojohtaja Mika Pylväs (vas) Voimalohesta ja ympäristöasiantuntija Jyrki Salo PVO-Vesivoima Oy:stä olivat istuttamassa järvitaimenia Lehtiniemen kalastuskunnan vesiin.

Katso rajoitusalueet alasivulta Kartat - kalastusrajoitukset, ja aiheesta tarkemmin Tiedotteista.

Nuottatalkoissa oli huumori herkässä - Katso tarkemmin tiedotteista

nuotta 012.JPG

Pientä naplausta ja puhkomista

Kesän muikkusaaliit ovat olleet kohtuullisia. Tässä verkossa riittää käsitöitä hetkeksi.

 

 

juuson hauki 013.JPG

Hauki sai pesäpallomailasta

Juuso Lehtiniemi sai vieheellä Rutaselän Kuivassalmesta heinäkuun lopulla tasan viisikiloisen haukimamman. Viimeisen nuijanukutuksen Suolijärven kiertäjä sai kunnon Goldhammerilla, kun muuta ei käteen sattunut.

 

juuson hauki 001.JPG

 

Kylässä Jumiskon vesiputouksella  Katso tarkemmin tiedotteista

 

jumisko, kotipihaa 014.JPG

Pulkka täynnä!

Petteri Rahkola saalisti Koivuselältä viimeisiltä talviverkoilta metrin (96 cm) mittaisen ja 6,1 kiloa painaneen hauen körilään. Petteri laittoi mukavasti haastetta kalastuskunnan haukisarjaan heti uuden kilpailukauden alkuviikkoina.

20170506_091615.jpg

Kolmen kilon siika!

Martti ja Arto Kylmäniemi löysivät talviverkolla lähes kolmen kilon (2,7 kg) siian Kenttäselältä. Kala toi päättyneellä kilpailukaudella miehille siikasarjan voiton. Ei ole erityisen kääpiöitynyt tämä Lapin Kansan levyinen otus.

 

Kalastuslupien myynti on alkanut, katso tarkemmin "Kalastusluvat"

 

Ronkainen 023.JPG

posio 003.JPG

 

Ropponen on kalamies

Kalakisan ulkopuolellakin on saatu komeita kaloja. Tässä Kari Ropposen elokuussa 2012 saama komea 4,450 kg taimen

Kalakisaan tuli uusi osallistuja

 

Kalanpoikaset uusissa uimavesissä

Velvoiteistutukset ovat tältä vuodelta päättyneet. Timo Linna siirsi järvitaimenet kassilla Uopajanlahdesta eteenpäin.

istutukset_005.JPGlaavu3-650.jpg

Posion ATK-Palvelut Pasi Revonmäki